Onnellinen päästä varpaisiin

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kun perkeleet täyttivät huoneilman

@Shutterstock 


Miten se on mahdollista? Siis, että sain raivarit, vaikka olen opiskellut tarvekeskeistä ajattelua jo pari vuotta? Tämä ajattelumalli on tehnyt suorastaan ihmeitä elämässäni. On asioita, joissa pystyn näkemään tarvekeskeisen ajattelun helpommin kuin toisissa. Tämä sama kaava pätee moneen muuhunkin eri asiaan elämässä. Varmaan jokaisella.


Syyllistävä ajattelu on hyvin vahvasti usean suomalaisenkin selkänahassa tiukkaan, niin tiukkaan ommeltuna ja huoliteltuna. Syyllistävällä ajattelulla tarkoitetaan ajattelua, jossa ihminen syyttää toista ihmistä jostain tapahtuneesta. Suuttuu jostain, mitä näkee toisen tekevän tai sanovan, taikka jättävän tekemättä tai sanomatta.


Meillä kuitenkin on valta siihen, miten valitsemme ajatella
. Tarvekeskeinen ajattelu tarjoaa tämän hopeisella tarjottimella. Kun opimme oivaltamaan, miten ajattelutapa toimii, emme enää kuule syytöksiä syytöksinä, emme enää vihaa. Kuitenkin meidän tulee itse valita se, mitä polkua pitkin haluamme mennä.


Vielä silloin tällöin löytyy tilanteita, joissa huomaan palaavani vanhaan, syyllistävään ajatteluun. Kuten eilen, kun perkeleet täyttivät huoneilman. Meillä oli mehevä riita puolisoni kanssa.


Uskon, että jos jollain on vaikeuksia sopeutua tarvekeskeiseen ajatteluun, voi se johtua tilapäisestä “sokeudesta” nähdä oma tai toisen tarve tilanteessa taikka pelosta menettää hallinta, sillä tuo halu hallita on hyvin useilla ihmisillä melko voimakas, vaikkei kaikki sitä tunnistakkaan. Halulla hallita tarkoitan sitä, kun esimerkiksi toivomme
  • että ihmiset käyttäytyisivät jollain tietyllä tavalla, jota he eivät tietenkään tee
  • että maailma toimisi jollain tietyllä tavalla, jota se ei tietenkään tee
  • että poliitikot, asioista päättävät ihmiset toimisivat jollain tietyllä tavalla, jota he eivät tietenkään tee
  • että lapsemme käyttäytyisivät ja toimisivat, kuten toivomme, mitä he eivät tietenkään tee
  • että maailma varjelisi rakkaitamme aina kaikelta ”pahalta”, mitä se ei tietenkään aina tee
  • olevamme joissain asioissa samaa mieltä, toisissa eri mieltä, eikä se haittaa, mutta jos halu hallita astuu kuvioihin, jos päätämme tehdä jostain mielipide-eroavuudesta elämää isomman, vaikka sekin on vaan asia. Yksi asia.

Kukaan meistä ei ole marionetti. Onneksi.


No, palataanpa tuohon mun suuttumukseen. Hermostuin, kun kuulin puolisoni sanovan jotain, mitä en hyväksynyt. En kyennyt näkemään useaan tuntiin omaa tarvettani oman suuttumukseni takana, mikä teki oloni jotenkin turvattomaksi. Pystyin näkemään kyllä rakkaani tarpeen, mutta en kyennyt hyväksymään hänen tapaansa ajatella siten tästä asiasta, kuten hän ajatteli. Ja ei, en kerro riidan syytä. Lällällää. :oD


Etsivä löytää, sanotaan. Löysinpä minäkin viimein piilossa olevan tarpeeni. Olisin halunnut voida luottaa siihen, että rakkaani pitää kiinni siitä, mikä on sovittu jo aiemmin. Vielä, kun hän silloin aikoinaan oli samaa mieltä asiasta. Nyt ei ollut. Ei.


Elämässä ainoa varma asia on muutos. Vaikka kuinka vakaasti olemme tänä päivänä jotain mieltä jostain asiasta, se voi muuttua. Ehkä saamme uutta tietoa tai oivallamme jotain, mitä emme aiemmin oivaltaneet. Tai ehkä emme ole käsittäneet asiaa alunperinkään samoin, kuin muut.


Huomasin itsestäni myös sen seikan, josta aiemmin mainitsin, eli en kyennyt hyväksymään hänen tapaansa ajatella asiasta siten, kuin hän ajatteli. Vaikka ihan oikeasti siinä ei ole mitään sen kummempaa kuin, että hän on toista mieltä kanssani. Hieman samaan tapaan, kuin minä tykkään valkoisestä väristä ja hän vihreästä. Ei mitään sen kummempaa. Mielemme ehkä koettaa tehdä siitä maailmaa suuremman asian, mutta kun ymmärrämme, että me ITSE luokittelemme, mitkä asiat ovat meille tärkeitä ja mitkä eivät, voimme vaikuttaa myös siihen, ettemme enää ota asioita niin vakavasti.


Jos joku asia on tunnetasolla meille tärkeä, niin olkoot tärkeä, mutta emme voi vaatia ketään muuta pitämään asiaa yhtä tärkeänä. Ei kukko käskien laula. Tottakai voimme myös kihistä ja pihistä kiukkua, kun joku asia ei mene mielemme mukaan, mutta ketä se hyödyttää? Ketä se kuluttaa eniten? Kuka siitä kärsii? Miten maailma paranee? Make love, not war.


Minulle tarvekeskeinen ajattelu on ollut hieman kuin joku sivelisi pehmeintä silkkiä sieluani vasten. Kun kykenee näkemään sekä omansa, että toisen tarpeen käytöksen takana, ei yksinkertaisesti pysty olemaan enää kiukkuinen. Ei sitten millään.


Entäpä se minun kiukku? Tipotiessään! Kehrään jälleen rakkaani kainalossa. Tyytyväisenä. Onnellisena. Kaikki on hyvin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti